Lauantai aamuna klo 5.30 pakattiin Katjan kanssa Telma ja Arttu autoon, määränpäänä hiihtokeskus Riihivuori ja laumanvartijapäivät.

Matka meni koirien osalta nukkuessa, he eivät ole tottuneet aikaisiin aamuherätyksiin. Tavoistamme poiketien olimme ajoissa paikalla, joten perille päästyämme oli rutosti aikaa ihastella upeita maisemia ja nauttia koirien kanssa ulkoilusta. Kuumien kaakaoiden jälkeen koitti odotettu hetki, koska näimme Artun kasvattajat sekä Nella-siskon ja muut sisarukset pitkästä aikaa. Kyllä oli pennut kasvaneet viimenäkemästä ja mukavaa oli tavata Aatun, Tamin ja Lumin omistajat. Taru-äitikin oli saapunut paikalle, mutta juoksujen vuoksi odotti ensitapaamisen ajan autossa.

Ohjelmassa oli näyttelykoulutusta, jonka vetäjänä toimi podhalanski kasvattaja Titta Makkonen (kennel Snowy Coats). Koulutusta me Artun kanssa tarvittiinkin, seisomista ei ole tullut montaa kertaa harjoiteltua, mutta hyvin se Arttu kuitenkin paikallaan pysyi. Muu esiintyminen ei ehkä mennyt nappiin, juostessa Arttu peitsasi, mutta saatiin hyviä vinkkejä Tittalta ja kyllä se ravikin sieltä löytyi. Katja esitti Telman ja he saivatkin toimia oikein esimerkkinä, kuinka koiran kuuluu juosta.

Ohjelmassa oli myös pari erittäin mielenkiintoista luentoa. Petra Kantolan (kennel Mareus) aiheena oli vartioivat Maremmano-abruzzeset työkäytössään Italiassa ja oli todella hienoa nähdä kuinka laumikset toimivat oikeassa työssään. Pakko myöntää, että tuli ihan tippa linssiin esimerkkinä olleen maremma uroksen osoittamasta uskollisuudestaan vartioitavana olevia lampaita kohtaan. Uros oli vartioinut laumastaan erillään olleen tiineen lampaan vierellä kaksi päivää,  täysin syömättä sekä  juomatta ja tuonut sitten vastasyntyneen karitsan ja emon turvallisesti  takaisin muiden pariin.

Välissä koirien pissatus ja omien puutuneiden paikkojen vetrsistäminen ja sitten kiiren vilkkaa illan toiselle luennolle, joka käsitteli koirien rakennetta, josta meille paasasi Elena Ruskovaara. Erittäin havainnoillistavien esimerkkien avulla ymmärsi sokeampikin minkälainen on hyvärakenteinen ja huonorakenteinen koira. Tämän luennon jälkeen tuli kytättyä paljon kriittisemmin kaikki vastaantulevat koirat .

Arttu pääsi telmimään sisarustensa kanssa odoteltuaan Telman kanssa autossa luentojen ajan. Pimeän tullen oli pakko suunnata auton nokka kohti Jyväskylän Scandic hotellia.  Päivä oli niin kiireinen, että syömispuoli oli jäänyt vähän huonommalle mallille (vain aamupala). Niinpä vietiin koirat huoneeseen, Telma hyppäsi onnellisena heti valkoisille satiinilakanoille ja kieri oikein antaumuksella. Nopean kotiutumisen johdosta uskalsimme jättää koirat herkullisten luiden kera turvallisin mielin keskenään ja menimme juoksujalkaa syömään. Ennen nukkumaanmenoa lakanoiden kopistusta (täynnä luunmurusia) ja koiren lenkitys keskellä Jyväskylän keskustaa. Arttu ja Telma käveli lunkisti vaikka joka puolella oli poliisiautoja, juoppoja ja vaikka ties mitä.

Aamulla taas takaisin paikan päälle ja valmistauduttiin rotukatselmukseen. Estreloita oli paikalla Telman lisäksi vain yksi, mutta podhalanskeja oli sitten senkin edestä. Telmaa väsytti eikä hän jaksanut nenäänsä nostaa edes kasvattajan saavuttua paikalle. Kehässä Telma melkein nuokkui, mutta juoksi kuitenkin ok. Telman tulos oli ERI PN2 tuomarina Elena Ruskovaara

Erittäin feminiininen, aika solakka, hyvin kauniit mittasuhteet omaava nuorekas narttu. Hiukan korostunut otsa, hyvät silmät ja ilme. Vähän alakuloinen eikä nyt halua näyttää korviaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kokoon sopiva luusto, kootut käpälät. Keskenään tasapainoiset tarpeeksi voimakkaat kulmaukset. Hyvä etenevä kevyt askellus. Oikea asentoinen häntä, ei parhaassa karvassa.  Hyvin rauhallinen käytös.

Tuomari kehui vielä erikseen suullisesti Telman liikkeitä. Ihan hyvin meni, vaikka Telma olikin aika zombie ja väsähti heti takaisin lepoasentoon kun kehästä poistuttiin ;) Arttu taas oli renkkunut meikäläisen ja Telman perään niin kovin, että Katjan oli ollut pakko siirtyä sen kanssa kauemmas...

Arttu ja esiintymisestä uupunut Telma...

 

Podhalanskien tuomarina toimi Jaana Hartus. Artun luokassa oli Artun veljet, Aatu ja Tami. Pojat esiintyivät oikein mallikelpoisesti ja sijoitus oli seuraava 1.Aatu 2.Arttu ja 3.Tami.

Arttu tuomarin ankarien silmien alla.

Nella ja Lumi edustivat tyttöjä, Nellan ollessa VSP-pentu. Kaikki pennut saivat Kunniapalkinnon ja sisarukset osallistuivat vielä kasvattaja ja jälkeläisluokkaan. Kennel Fungo oli ROP-kasvattaja ja sai kunniapalkinnon sekä ROP-jälkeläinen ja sai tästäkin kunniapalkinnon

Kasvattajaluokassa. Kuvassa vas. Aatu, Tami, Arttu, Nella ja Lumi

Artun arvostelu:

Tasapainoisesti kehittynyt, lupaavaluustoinen nuorukainen, jolla lupaavat mittasuhteet. Lupaava pää, vielä korostunut otsa, lupaava täyteläinen runko. Erittäin hyvät kulmaukset, tasapainoset joustavat liikkeet.

Kotiinpäin lähti erittäin väsyneet koirat ja vielä väsyneemmät ihmiset. Reissu oli kuitenkin todella mukava uupumuksesta huolimatta!

 

 

 

 

Odotettu hetki koitti tänään. Arttu aloitti viralliset opintonsa MynSK:n pentukurssilla. Koulureppu oli tietenkin täynnä nannoja ja hyvin ne Artulle maistuivatkin. Ryhmässä oli noin 8  koiraa iältään kaikki alle 5kk. Arttu haukkuu edelleen toisille koirille, jos ei itse ole tarkkana.

Kurssilla harjoiteltiin katsekontaktia, hihnassa kävelyä ja luoksetuloa. Arttu suoritui edellämainituista erinomaisesti Välilä pidettiin pojan kanssa lepotaukoja/rentoutumisharjoituksia.

Nopean oppimisensa ansiosta Arttu ei pelkästään vilkaise silmiin vaan kykenee tuijottamaan jo pidemmän aikaa eikä vilkuile välillä nannaa. Luoksetulo harjoituksessa Arttu ampaisi syliin kuin raketti eikä ollut aikomustakaan rynnätä toisia moikkaamaan.

Katsekontakti harjoittelua. Arttu kuvassa oikealla.

Sama homma jatkuu istuen...

...ja vielä maaten...

...sekä hihnassa kävellen.

Lepohetki

Surkeana sienestäjänä sain loisto idean ja päätin käyttää Artun ahneutta hyväkseni ja aloin järjestelmällisesti opettaa hänelle kanttarellin etsintää (nenällä kosketus sieneen josta seuraa nannapalkkio) Suuntasimme kuonomme kohti metsää Urhon kera.

Sattumalta silmämme havaitsivat jotain keltaista sammalikossa tien reunassa ja aitoja keltavahveroitahan sieltä kurkisti. Arttu kulki jonon kärjessä ja käveli suoraan sienipaikan ohi. Artun puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että hän osoitti olevansa nimensä veroinen (Fungo=sieni) ja kyllä löysi myöhemmin niitä kanttarelleja, tosin ämpäristä :)  Uuvuttavan etsimistuloksen jälkeen Arttu odotti tietenkin palkkiotaan.

 

Arttu poika löysi vihikoiranenänsä avulla muovipussin, jonka sisällä oli nakki. Ahneutensa ansiosta pussi sujahti kidasta alas ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Parafiiniöljy hoiti kuitenkin tehtävänsä ja onneksi se pussi (sekä nakki) tuli kuitenkin luonnollista kautta seuraavana päivänä ulos. Vähän oudoksuvia katseita kyllä keräsin, tutkiessani Artun tekemiä kakkakasoja :)

No jos jotain huonoa, niin myös jotain hyvää seurasi Artun loputtomasta ruokahalusta. Telman neidin juoksut alkoi ja normaalisti rinsessa ei edes vilkaise ruokakupille päin. Artun ansiosta Telmankin on pakko syödä ettei ainakaan Artulle jää mitään.

Urho on 1,5vuotias cane corso (siskoni koira), joka vierailee meillä päivittäin (ei tietenkään Telman juoksujen aikana). Artun mielestä Urho on paras painikaveri, koska se ei ärähdä vaikka miten repisi tai raapisi. Alkuun vähän jännättiin onkohan Urho nuoren ikänsä vuoksi liian raisu leikkikaveri Artulle, mutta huomattiin murehtivamme aivan turhaan. Urho osaa olla todella nätisti Artun kanssa. Telman kanssa riehuessa hiekkalaatikon penkki lensi taivaantuuliin Urhon juostessa sitä päin.

Arttu yrittää kutusua Urhoa leikkiin kotipihalla. Taustalla Telma.

Pojat kiusaavat Venla-parkaa.

 

Leikistä villiintynyt Arttu

Arttu ja yhtä penkkiä köyhempi hiekkalaatikko.

 

Torstaina 30.7

Arttu kävi pyörähtämässä Mynämäen match show:ssa. Telma jäi juoksun ja olemattoman turkkinsa vuoksi kotiin. Artun kanssa ei tarkoitus ollut osallistua itse kilpailuun vaan opetella rauhoittumaan hälinässä ja toimia kannustusjoukkona seropi Venlalle sekä karkeak.mäykky Aarolle. Venla söpönä tyttönä voittikin sarjan "lutuisin sekarotuinen".

Autosta poistuessa Arttu kasvoi ainakin viisi senttiä ja kajautti ilmaan sellaisen haukun jollaista ei ihan joka pennusta lähde. Piti ihan tarkistaa oliko se oikeasti Arttu vai oliko jonkun jättisuuri mastiffi karkuteillä jossain lähettyvillämme. No sitten alko murina ja taas kumea haukku. Keräsimme taas osaksemme outoja katseita Artun päällikön elkeiden vuoksi.  Artun ahneudesta oli tällä kertaa hyötyä, sillä luopuminen (toisten koirien tuijottaminen) ei ollut lainkaan hankalaa. Nannojen eteen pikkupoika tekee vaikka mitä. Viiden minuutin intensiivisen luopumisharjoittelun jälkeen Arttu totesi, että homma on ilmeisesti mamilla hanskassa ja niinpä siirryimme koirajoukon keskelle eikä nannoja enää tarvittu kuin erikoishyvän käytöksen palkitsemisessa. Arttu ihmetteli siinä vähän aikaa ympärilleen ja kävi lepäämään. Päätin vaikeuttaa vielä harjoitusta ja leiriydyimme aivan kehän laidalle. Arttu katsoi pari kertaa ohitsemme kehässä juoksevia koiria, laski päänsä syliini ja alkoi nukkua. Ylpeänä voin vielä ilmoittaa, että koko reissun aikana hihna pysyi löysänä. Arttu olisi siis periaattessa voinut olla vaikka vapaana.

Mätsärissä harjoittelua. Parempia kuvia myöhemmin.

 

Tänään Arttu sai ikäistänsä seuraa, kun leikkikaveriksi saapui 11vko vanha rhodesiankoira Boris. Thelma ei osallistunut poikien leikkeihin vaan seurasi tilannetta sivummalla ja ryntäsi väliin, jos tilanne näytti kaipaavan sovittelua. Artun ja Boriksen leikit hurjistuivat pikkuhiljaa ja lopuksi Telman piti jatkuvasti rynnätä paikalle. Thelma löysi aamulla hautaamansa luun hiekkakentältä, jota piti tietenkin esitellä pojille. Vauhtikaksikolla ei tosin ollut mitään asiaa tunkea nenäänsä liian lähelle Telman saalista. Meidän ihastellessa poikine leikkejä kävi Telma varastamassa kahvipöydästä pullan. Toivottavasti pojat eivät ottaneet mallia Telma-neidin touhuista.

Boris oli todella ketterä ja pursui energiaa matkustettuaan juuri puolitoista tuntia autossa. Arttu väsähti ja siirtyi keinun alle lepäämään, mutta Boris ei jättänyt häntä rauhaan ja niinpä Artun oli pakko vaivautua vielä jatkamaan leikkiä. Loppuillan pikku prinssi tosin makoilikin sitten aivan raatona.