Arttu poika löysi vihikoiranenänsä avulla muovipussin, jonka sisällä oli nakki. Ahneutensa ansiosta pussi sujahti kidasta alas ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Parafiiniöljy hoiti kuitenkin tehtävänsä ja onneksi se pussi (sekä nakki) tuli kuitenkin luonnollista kautta seuraavana päivänä ulos. Vähän oudoksuvia katseita kyllä keräsin, tutkiessani Artun tekemiä kakkakasoja :)

No jos jotain huonoa, niin myös jotain hyvää seurasi Artun loputtomasta ruokahalusta. Telman neidin juoksut alkoi ja normaalisti rinsessa ei edes vilkaise ruokakupille päin. Artun ansiosta Telmankin on pakko syödä ettei ainakaan Artulle jää mitään.

Urho on 1,5vuotias cane corso (siskoni koira), joka vierailee meillä päivittäin (ei tietenkään Telman juoksujen aikana). Artun mielestä Urho on paras painikaveri, koska se ei ärähdä vaikka miten repisi tai raapisi. Alkuun vähän jännättiin onkohan Urho nuoren ikänsä vuoksi liian raisu leikkikaveri Artulle, mutta huomattiin murehtivamme aivan turhaan. Urho osaa olla todella nätisti Artun kanssa. Telman kanssa riehuessa hiekkalaatikon penkki lensi taivaantuuliin Urhon juostessa sitä päin.

Arttu yrittää kutusua Urhoa leikkiin kotipihalla. Taustalla Telma.

Pojat kiusaavat Venla-parkaa.

 

Leikistä villiintynyt Arttu

Arttu ja yhtä penkkiä köyhempi hiekkalaatikko.

 

Torstaina 30.7

Arttu kävi pyörähtämässä Mynämäen match show:ssa. Telma jäi juoksun ja olemattoman turkkinsa vuoksi kotiin. Artun kanssa ei tarkoitus ollut osallistua itse kilpailuun vaan opetella rauhoittumaan hälinässä ja toimia kannustusjoukkona seropi Venlalle sekä karkeak.mäykky Aarolle. Venla söpönä tyttönä voittikin sarjan "lutuisin sekarotuinen".

Autosta poistuessa Arttu kasvoi ainakin viisi senttiä ja kajautti ilmaan sellaisen haukun jollaista ei ihan joka pennusta lähde. Piti ihan tarkistaa oliko se oikeasti Arttu vai oliko jonkun jättisuuri mastiffi karkuteillä jossain lähettyvillämme. No sitten alko murina ja taas kumea haukku. Keräsimme taas osaksemme outoja katseita Artun päällikön elkeiden vuoksi.  Artun ahneudesta oli tällä kertaa hyötyä, sillä luopuminen (toisten koirien tuijottaminen) ei ollut lainkaan hankalaa. Nannojen eteen pikkupoika tekee vaikka mitä. Viiden minuutin intensiivisen luopumisharjoittelun jälkeen Arttu totesi, että homma on ilmeisesti mamilla hanskassa ja niinpä siirryimme koirajoukon keskelle eikä nannoja enää tarvittu kuin erikoishyvän käytöksen palkitsemisessa. Arttu ihmetteli siinä vähän aikaa ympärilleen ja kävi lepäämään. Päätin vaikeuttaa vielä harjoitusta ja leiriydyimme aivan kehän laidalle. Arttu katsoi pari kertaa ohitsemme kehässä juoksevia koiria, laski päänsä syliini ja alkoi nukkua. Ylpeänä voin vielä ilmoittaa, että koko reissun aikana hihna pysyi löysänä. Arttu olisi siis periaattessa voinut olla vaikka vapaana.

Mätsärissä harjoittelua. Parempia kuvia myöhemmin.